(In
English below)
Sattuipa
käteeni eräänä kauniina viimekesäisenä päivänä pieni kirja nimeltä Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärä.
Tämä Saku Tuomisen teos oli lojunut jo pidemmän tovin unohdettuna keittiön
kirjapinon alimmaiseksi niteeksi (miksi ne hyvät asiat tuppaavatkin
piiloutumaan kaapin perälle tai unohtumaan johonkin nurkkaan kuten viime
postauksen täysjyväriisijauhotkin?!).
Lukaisin opuksen puolessa tunnissa ja tohdin sanoa, että kolahti ja kovaa.
Olen
jo vuosikausia metsästänyt hyvän elämän reseptiä eri lähteistä: Olen tutustunut
mindfulnessiin eli tietoisuustaitoihin, luonnon hyvinvointivaikutuksiin,
vuorovaikutustaitoihin ja omien arvojen hahmottamiseen (uskallan varovaisesti
luvata, että ainakin osasta em. aiheista on tulossa postaus myöhemmin tänä
syksynä).
Mindfulnessiin
eli tietoisuustaitoihin aloin perehtyä käytännön harjoitteiden kautta jo vuonna
2012 sekä myöhemmin kandidaatintyöni muodossa. Näiden vuosien aikana tuli
kahlattua kymmenittäin alan asiantuntijoiden artikkeleita, tutkimuksia ja
self-help-oppaita. Tietoisuustaitojen opeissa korostuu nykyhetkeen
keskittyminen, niinpä suuntasin tarkkaavuuteni vuoroin hengitykseen (oooom),
ympäröiviin ääniin (kukkokiekuu), kehon tuntemuksiin (kutittaa) tai keskityin
kuuntelemaan aidosti vuorovaikutustilanteissa (koska toi lopettaa… no ei ;)).
Sain mindfulnessin keinoilla runsaasti eväitä nykyhetkestä nauttimiseen, mutta
tuntui, että jotain vielä uupui.
Hyvä
elämä – Lyhyt oppimäärän mukaan elämänlaatumme koostuu kolmesta
osa-alueesta: tulevaisuuden haaveista, nykyhetken tekemisestä ja menneiden
muistelemisesta. Tuomisen
teoksen luettuani tuntui kuin olisin löytänyt puuttuvat palaset: tulevaisuuteen
suuntautuvan haaveilun ja menneiden hyvien hetkien muistelemisen.
Tässä
postauksessa keskityn juuri oppimaani taitoon eli haaveiluun!
Lukukokemuksen
innoittamana aloin pohtia, että mikä
ihme oli lapsuuden haaveeni? Aloin
sorkkia episodisen muistini ja synkän alitajuntani uumenia ja (hieman
nolostuneena) onnistuin palauttamaan mieleeni, että lapsuuden haaveenani oli
olla isona malli ja kirjailija.
Entä
mitä ajattelen lapsuuden haaveistani nyt? Kuulostaapa
hankalalta ja saavuttamattomalta, vain ani harva menestyy mallina tai
kirjailijana. Ja nyt on jo liian myöhäistä eli kannattaa keskittyä mieluummin
muihin asioihin kuten esimerkiksi opiskelemaan psykologiaa ;). Silti aina
säännöllisin väliajoin kumpainenkin haave on pompsahtanut mieleni sopukoista
häiritsemään muita rationaalisia ja aikuismaisia suunnitelmiani.
Mutta
eipä kiirehditä ja haudata hulluimpiakaan haaveita ihan vielä! Tuomisen sanoin: ”Näitä unelmia voi pitää
järjettöminä. Mutta aivan yhtä järjetöntä on pitää
niitä järjettöminä, sillä maailma on täynnä ihmisiä, jotka tekevät asioita,
joita useimmat eivät aluksi uskoneet mahdolliseksi.”
Niinpä
niin. Vielä lainatakseni erästä Tuomisen mainiota ja ravistelevaa kysymystä: ”Kuka tietää, missä raja saavutettavan
ja ei saavutettavan välillä kulkee?”
Palaan
vielä huikentelevaisiin lapsuuden haaveisiini. Malli ja kirjailija. Malli on
pinnallinen, kaunis ja kiinnostavan näköinen katseiden kohde, joka esillä
persoonansa ja ulkonäkönsä kautta. Kirjailija puolestaan on älykäs, luova,
omaan maailmaansa uppoutuva ja teoksensa kautta kaikkien tietoisuudessa.
Kummatkin ovat rohkeita ja jossain määrin julkisia ammatteja. Ihailen omaa
röyhkeää itsevarmuuttani, sillä penskana mä vaan tiesin, että musta tulee
kirjailija koskaan sitä kyseenalaistamatta. Vanhempien, kavereiden ja
ala-asteen opettajan kehumana kuvittelin kymmenvuotiaana olevani jo aikamoinen
satutäti. Sittemmin luova kirjoittaminen on saanut väistyä tieteellisten
tutkimusraporttien, tenttivastausten ja oppimispäiväkirjojen tieltä.
Mallihaaveeni sen sijaan alkoi vesittyä, kun huomasin, että minusta ei
tullutkaan 172 senttistä ja esimurrosiän teiniangsteissa ahdistuin rumasta
finninaamastani.
Tuomisen
mukaan lasten unelmat ovat intohimoisia, varhaisnuorten konkreettisia ja
aikuisten realistisia. Varttuessa on siis vaarana jumahtaa haaveilemaan vain
järkevistä ja turvallisista asioista. Katsotaanpa, kuinka minulle oli käynyt:
Kaksi kuukautta sitten unelmoin siitä, että ehtisin vielä jossain vaiheessa
elämääni lukea kaunokirjallisuutta, kirjoittaa runoja ja opetella soittamaan
kitaraa, ehkä sitten eläkkeellä. Suurimman osan ajasta en edes muistanut näiden
haaveiden olemassaoloa, sillä koko yliopistourani ajan olen hyväksynyt
”realiteetit”, joiden mukaan ehdin lukea rakastamiani romaaneja vain kerran
vuodessa mökillä, runoista ja kitaransoitosta puhumattakaan. Kaikki hullu
luovuus on siis hautunut vuosikausia psykologian kirjapinojen ja
artikkelinippujen alla.
Kaksi
kuukautta vanhempana, valaistuneena ja viisastuneena päätin ottaa lapsuuden
unelmani tarkempaan syyniin ja tutkia, onko niissä enää mitään itua tai
tarttumapintaa.
Haave 1, malli:
Toimenpide
1: Selvitä mitä kaikkea mallit tekevät. Nooo
mallit ovat lehtikuvissa, mainoksissa, tv:ssä tai muotinäytöksissä.
Toimenpide
2: Selvitä miten tällainen alipituinen yli 18-vuotias tavallinen tyttö pääsee
malliksi. Well,
Facebook on täynnä hiusmallihakuja ja mallitoimistot etsivät jatkuvasti uusia
mainosmalleja, joille ei ole pituus-, ikä- tai ulkonäkövaatimuksia.
Toimenpide
3: Tyrkytä itseäsi eli hae malliksi. No jooooo ehkä,
hiusmallihommista saisi ainakin ilmaisen värin ja leikkauksen, kivoja kuvia
itsestään ja kokea kuvauspäivän fiilistä. Ja ihan salassa muilta voi myös
lähettää kuvan ja hakemuksen mallitoimistoon, ei kai siinä mitään menetä.
Tulos:
Seurailen
facebookin hiusmalli-ilmoituksia ja harhauduin mallihommista pienelle
sivupolulle eli valokuvauksen maailmaan. Olen alkanut kuvata enemmän ympäröiviä
kauniita asioita, räpsimään satunnaisia selfieitä ja suunnittelemaan millaisia
kuvia haluan liittää blogikirjoituksiini. JA päättänyt vihdoin ostaa elämäni
ensimmäisen järkkärin, juhuu (HUOM: vinkkejä hyvistä järkkäreistä
aloittelijalle otetaan mielihyvin vastaan)! Psykologisointiin taipuvaisena ja
siihen jonninmoisen koulutuksenkin saaneena olen pohdiskellut, mistä tällainen
mallihaave pohjimmiltaan kumpuaa, mitä tarvetta mallinhommilla täyttäisin ja
miksi tekisin jotakin niin ”pinnallista”. Toisaalta en halua suhtautua
unelmaani liian syväluotaavasti vaan ajatella, että kuvauspäivä voisi olla
hauska elämys muiden kokemusten joukossa eikä kaikkien kiinnostusten kohteiden
tarvitse olla sieltä syvällisimmästä päästä tai tähdätä maailman parantamiseen.
Haave
2, kirjailija:
Toimenpide
1: Mitä kirjailijat tekevät, miten heistä tulee kirjailijoita? No
kirjailijat kirjoittavat.
Toimenpide
2: Hanki muistikirja. Maksoi kaksi
euroa Tigerissa ja vei aikaa noin vartin. Lisäksi sen kannessa on ihana kissan
kuva.
Toimenpide
3: Raivaa aikaa kirjoittamiselle. No,
mähän just sanoin ettei ole aikaa, kun opiskelen ja kaikkea! Väärin. Ota vaan
se muistikirja käteen ja päätä, että ainaisen sosiaalisen median kyttäämisen
sijaan raapustat vihkoosi yhden lauseen silloin tällöin. Havahdut tunnin päästä
ja huomaat kirjoittaneesi haiku-runon.
Toimenpide
4: Nauti. Älä
pilaa lapsuuden haaveitasi aikatauluttamalla ja änkemällä niitä väkipakolla
kalenteriisi. Pidä sen sijaan muistikirja näkyvällä paikalla kotona ja kuljeta
repussa mukana, niin tulet yhä useammin tarttuneeksi siihen, jos niikseen tulee.
Toimenpide
5: Analysoi fiiliksiäsi. Miltä
kirjoittaminen tuntuu, saatko siitä kiksit, pääsetkö flow-tilaan, rentoudutko,
tekeekö mieli jatkaa? No todellakin!
Tulos:
Yllä
mainittujen toimenpiteiden lisäksi kävin taannoin Rikhardinkadun kirjastossa,
jossa on tuhansia ja taas tuhansia teoksia. Siellä tajuntaani jysähti, että
vaikka kuinka moni ennen minua on onnistunut kirjoittamaan romaanin,
keittokirjan, tietokirjan tai runokokoelman, miksen
siis minäkin! Tällä erää
nautin matkasta kirjailijaksi: blogin kirjoittamisesta, modernien ”runojen”
rustailusta salapaikassani meren äärellä ja toisten teosten lukemisesta. Aikaa
lukemiselle löytyi, kun hoksasin, että kirjaa ei ole pakko lukea yhdeltä
istumalta (Sherlock!), vaan onkin ihan hauskaa, että aina on joku kirja vähän
kesken ja lisäksi aloin käräyttämään itseäni päämäärättömästä somettamisesta,
joka saattaa syödä helposti tunnin pari päivässä hyvää romaanin lukuaikaa.
Ninnun niksi
nro 2: Muistele mikä oli lapsuuden haaveesi tai mikä on tämänhetkinen hulluin
ja kutkuttavin unelmasi. Älä tyydy tähän vaan listaa ainakin kolmekymmentä
unelmaa ja rankkaa niistä parhaalta (huom. ei järkevimmiltä) tuntuvat. Mieti ylläolevien
esimerkkien avulla vähintään 3-5 konkreettista toimenpidettä, joiden avulla
voisit lähestyä haavettasi. Otettuasi nämä askeleet kohti unelmaasi, fiilistele
(ks. toimenpide 5). Jos haave tuntuu omalta, keksi lisää tapoja toteuttaa
unelmaasi. Sitten siirry seuraavaan unelmaan ja toista proseduuri.
Syksyn
opinnot ja työt alkavat kohta vaatia veronsa, mutta tällä kertaa en halua
hautautua täysin psykologian ja tutkimuksen ihmeelliseen maailmaan vaan aion
malli- ja kirjailijahaaveiden toteuttamisen lisäksi soitella toisinaan myös
ukulelea (lue: myöhemmin tähtäimessä kitara). Tämän hetken avainsanoja unelmien
toteuttamisessa ovat vauvan
askelin, ilman paineita ja nauttien.
Haaveilun
ja ihanien muistojen täyteistä viikonloppua kaikille!
<3:
Ninnu
P.S.
Oletko sinä lukenut jotain ajatuksia tai vanhoja piintyneitä tapoja
ravistelevaa kirjaa, jota voisit suositella?
P.P.S.
Ehtikö joku testaamaan omenapiirakka-reseptiä? Olisi kiva saada kommentteja
oliko ihan kuraa vai aivan loistava keksintö?
P.P.P.S.
Tänään on myös terveystädin vapaailta, sillä aion herkutella vihiksillä (eli
viime aikoina kovasti kohinaa herättäneillä Hoviruuan kasvispiirakoilla, jotka
vastaavat perinteisiä lihapiirakoita, mutta ovat täysin vege) ja
ranskanperunoilla! Tulevat ruokapostaukseni koskevat kuitenkin pääasiassa
yltiöterveellisiä herkkuja, koska pidän itseni haastamisesta ja saan siitä
kiksit, että keksin ainakin melkein yhtä herkullisen vastineen perinteisemmille
rasvasokrukaurakermasiirappisuolavehnäjauhotaateli-täyteisille ruokalajeille
tai leivonnaisille.
Summary in English
Last summer I found a very inspiring
little book called Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärä (in English “A good life – a
short course” written by Saku Tuominen). Tuominen asks: What were your dreams
when you were a child? Have your dreams changed? I bet they were more
passionate as a child such as “I wanna became an astronaut” and now they are
mostly a bit boring and rational like “I wish I had time to read a good book”.
Some
quotes of Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärä:
“Who knows where the border of reachable
and non-reachable is drawn?”
“You can consider these dreams insane.
But it’s equally insane to consider them insane, because the world is full of
people who have achieved something that most people considered unattainable.”
When I was little I wanted to became a
model and a writer. At some point I started to doubt, be afraid of and forget
these dreams. Now I decide to start a sort of empirical research: I want
to test whether my childhood dreams are still my
dreams or not and how could I approach them concretely. So the another day, I
bought a notebook and, in addition, I’m looking for an opportunity to become a
hair model (you’ll get a free haircut and/or hair color, not bad ;)). The way I
wanna explore my dreams are: enjoying the path, taking baby steps, being
curious and not having stress.
Ninnu’s lifehack nro 2: Try to remember
which was your childhood dream or what is your wildest dream at the moment.
Don’t hesitate and list at least thirty dreams and rank the best ones. Think at
least 3-5 concrete steps how to follow your dream. After and while taking those
steps analyze your feelings: do I feel that the time is flying (flow), am I
relaxed, am I enjoying it? If the answers are yes, maybe that’s your thing. And
then choose another dream and repeat!
I’d like to know if you have read a book
that changed your way of thinking? What was it?
Have an amazing weekend full of dreams!
<3: Ninnu
P.S. Starting today, I’ll try to write a
little summary in English every of my blog posts. Stay
tuned!
During my adolescence I read the first book that changed my way of thinking. It was a novel written by Isabel Allende: The house of spirits. I became much more involved in the women's rights and also started to feel interested about our internal world, perspective and feelings, so in a certain way in Psychology.
VastaaPoistaI strongly believe there is a book for each step in our life to help us understand the meaning of what we live and deal with our sometimes "too serious" daily routines.
Great work Niina, it's a pleasure to read you and I'll probably think about my dreams in the next few days...
Thank you Natalia for your comment! Guess what?! We have same taste of books cause I'm actually reading atm Allende's book that you recommended , what a coincidence! I'm on the page 132 to be exact, and I've found The House of Spirits very fascinating.
PoistaAnd I strongly agree wth you that there is a book for every step of our lives, very interesting remark! I haven't thought it that way before but I can see that's true at least for me. And thank you, I'll translate all the old posts and the future posts in English soon. <3: Niina