22. marraskuuta 2016

Tee-se-itse hiustenleikkuu - DIY haircut

In English below

-22 cm.
Sitä on tuumailtu pitkään ja odoteltu sopivaa hetkeä. Noin kahden kuukauden ajan olen leikitellyt ajatusta hiustenleikkuusta. Siis siten, että napsaisisin oikein kunnolla, ihan niin, että vähän kirpaisee.

Olen pitkien hiuksien vannoutunut kantaja ja ihailija, siispä aiemmat hiustyylimuutokseni ovat näkyneet vain hiusten värissä. Kuitenkin parin viime kuukauden aikana aiheutin itselleni pakkomielteen bob cut -polkkatukasta. (toim. huom.: Minulla on viimeksi kuusivuotiaana ollut super lyhyt polkkapituinen tukka, mutta sen jälkeen olen aina määrätietoisesti kasvattanut hiuksiani tavoitteena alimpaan kylkiluuhun saakka.)

Vaihtovuoden aikana hiukseni menivät surkeaan kuntoon, koska Lyonin ja Montréalin vesi ei ole yhtä hellää hiuksille kuin puhtoinen hanavetemme Suomessa. Alkoi tehdä mieli päästä eroon reissussa rähjääntyneestä pehkosta. Lisäksi viime kesästä lähtien olen tietoisesti alkanut tehdä pienen pieniä, suuren suuria, pinnallisia ja syvällisiä muutoksia elämääni ja jotenkin hassusti ajatus pitkästä polkasta – minulle järkyttävän lyhyistä hiuksista – kolahti ja sopi tähän muutosten ketjuun.

Tänä iltana se sitten tapahtui.

Lähtötilanne:



Alkusyksystä halusin säästää rahaa ja selvitin jo silloin, voiko hiuksia tasoittaa itse. Hetken sompailtuani internetin ihmemaassa löysin ohjeen, jolla saa tasoitettua huonot latvat (testattu kesällä) tai - jos rohkenee – leikattua myös reilummin hiusta. Englanninkieliset ohjeet niin V- ja U-malliseen kuin suoraankin latvojen tasoitukseen kuvien ja videon kera löytyvät täältä.

Tee-se-itse hiustenleikkuu à la Niina

Tällä ohjeella saat latvoista suoraksi tasoitetut hiukset. Katso ohjeet V- ja U-malliseen hiustenleikkuuseen täältä.

Tarvitset vain
-   5-15 minuuttia aikaa
-   terävät mitkä tahansa sakset
-   ponnarilenksun
-   kamman tai harjan
-   (avustajan, joka voi laulaa/tanssia/kertoa vitsejä helpottaaksesi ahdistustasi, ottaa kuva lopputuloksesta, jotta näät onko tulos hyvä myös takaapäin tai sitten auttaa vaiheissa 3-4)

Allaolevissa kuvissa on havainnollistettu hiustenleikkuun eri vaiheet.

1.  Harjaa hiukset täysin takuttomiksi.
2.  Tee keskijakaus tai jakaus, jossa pidät aina hiuksiasi, katso alaspäin ja kiinnitä hiukset matalalle ponihännälle. Varmista, että ponnari on keskellä päätä.
3.  Katso yhä alaspäin ja liuta tasaisesti ponnarilenksua alaspäin, niin lähellä selkääsi kuin mahdollista.
4.  Kun olet saavuttanut halutun kohdan, nappaa tiukasti kiinni hiustupsusta ja siirrä poninhännästä kiinni pitäen hiukset olkapääsi yli vartalosi etupuolelle.
5.  Pidä edelleen tiukasti kiinni poninhännästä ja varo, ettet kisko hiuksia. Ja sitten saksimaan. (Varoitus: Paksujen hiusten leikkuusta kuuluu aika inhottava ääni ja saa rouhia pitkään, ennen kuin koko poninhäntä on katki. Tässä kohtaa voi päästä itku, jos et ole sinut hiustenleikkuuideasi kanssa.)
6.  Toista vaiheet 1-5 kerran pari, ottaen hiustupsun aina eri olkapään yli ennen leikkuuta. Itselläni riitti kaksi kertaa.
7.  Tee keskijakaus tai muu haluamasi jakaus.
8.  Tuo hiukset eteen kuin olisit tekemässä kahta lettiä ja nappaa toisesta hiusosiosta kiinni. Liuta hiustupsua sormiesi välissä ja pysäytä liike latvojen kohdalle.
9. Tasoita epätasaisuudet.

Vaihe 2
Vaihe 3

Vaihe 4

Välivaiheen tulos. En halunnut pätkäistä koko 22 cm kerralla, jos menisikin pupu pöksyyn.


Vaihe 4 vol. 2



Vaiheet 7-9



Lopputulos, minus 22 cm:






Voilà!
Bisous, Niina


-22 cm.
Have been thinking and waiting for the right moment. Playing this idea about a haircut. To cut my hair so short that even thinking about it made me feel rather uncomfortable.

Need to say that I love long hair and last time I had a short haircut was when I was six years old. Since then I’ve been growing my hair and sometimes I have just changed the color.

During my exchange the year, my hair went to a very miserable condition, as tap water in Lyon and in Montréal isn’t as gentle for the hair as in Finland. I wanted to get rid of this dry messy hair. In addition, since last summer, I started to make smaller, bigger, superficial and profound changes in my life, and somehow this funny idea about bob haircut – for me it’s freaking short hair - fitted in the chain of other life changes.

I found a manual with English instructions for V- and U-shaped trim and the straight-across trim. Tonight, I decided that it’s now or never ;)!

DIY haircut

You need only
- 5-15 minutes
- any sharp scissors
- rubber band
- hair brush or comb
- (an assistant who can release your stress by singing, or just help during the step 1)

You can found perfect instructions in English here. I made the straight-across trim.


Bisous, Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit :) Herättikö postaus ajatuksia tai kysymyksiä? Täällä odottelen innolla teidän kommentteja! Bisous, Niina // Thank you for visiting :) I'd appreciate your comments! Bisous, Niina