6. tammikuuta 2017

Miten perustaa oma blogi? - How to start a blog?

Viisaammat kertoivat, että postauksissa pitäisi olla vain aiheeseen liittyviä kuvia, mutta äh! Sanoisin, että vedä omalla tyylilläsi. Blogeja kasvaa kuin sieniä sateella ja harva erottuu. Plus, jos omistaa näin ihkun nallejumpsuitin niin onhan sitä esiteltävä muillekin!

Aloitin bloggaamisen nelisen kuukautta sitten tuntematta lainkaan blogimaailmaa ja tietämättä edes kunnolla mitä bloggaaminen on. Miksi sitten päätin itse ryhtyä hommaan ja miten pääsin alkuun? Tässä postauksessa valotan kumpaakin kysymystä ja jaan hyödyllisimmät linkit aloittelevalle bloggaajalle.

Kesällä päätin, että otan aikaa haaveilleni, tekemisille, jotka tuottavat puhdasta iloa ilman mitään hyötymistarkoitusta. Ennen kaikkea halusin alkaa vuosien tauon jälkeen kirjoittamaan. Kirjoittamaan edes jotakin, missä muodossa tahansa. Ajatus blogista pyöri päässäni parin viikon ajan ja päätin lopulta rikkoa omia rajojani, mennä pää edellä epämukavuusalueelle ja perustaa oman blogin. Luonnostelin blogin aihetta päässäni ehkä tunnin ja selasin blogin perustamiseen liittyviä kirjoituksia saman verran. Sitten se oli menoa.

Kuten olen teille muistaakseni maininnut, ylläpidin jo pienenä heppatyttönä virtuaalitallia Geocities.comissa eli une petite life. ei ole ensimmäinen virtuaaliviritykseni. Geocities-saitti on kaatunut jo vuosia sitten. Sääli, sillä olisin mieluusti kyläillyt 10-vuotiaan Niinan tekemässä virtuaalitallissa :D. Silloin back in the days olin aivan täpinöissäni, kun osasin koodata vähän: Virtuaalitallillani soi tarkoin harkittu taustamusiikki, räikeät animaatiot vilistivät silmissä ja jokaisella hevosella oli useampia kuvia sekä pitkä kuvaus luonteenpiirteistä ja muista ominaisuuksista. Siihen aikaan sivustoilla olivat muotia vieraskirjat, joissa keskustelu kävi vilkkaana. Jo tällöin, 2000-luvun alussa löysin googlaamalla ohjeita ja koodeja oman tallin perustamiseen.

Sittemmin pidin vaihtoblogia nimeltä Vaihtovuosi 2015: Lyon & Montréal Vuodatus.netissä. Vuodatus.net on todella helppokäyttöinen, suomalainen palvelu, mutta auttamattomasti menneen talven lumia. Perustin vaihtoblogin yhtä spontaanisti kuin une petite lifenkin ja valikoin Vuodatuksen blogialustaksi yksinkertaisesti siitä syystä, että sinne oli kaikista nopeinta perustaa blogi.

Oma blogini ei olisi tällaisenaan olemassa ilman kullanarvoisia bloggaajia, jotka neuvovat kädestä pitäen blogin perustamisessa, ulkoasun muokkaamisessa ja siinä miten saada blogille lukijoita. 

Jotta sinunkin tiesi bloggaajaksi olisi yhtä siloinen kuin minun tieni oli, haluan jakaa nämä tiedon kultakaivokset, bloggaajan uskolliset apurit ja pahan päivän pelastajat, olkaa hyvä:

Blogikonsultti
Bloggaus.fi 
Kivempi blogi 
Bloggaajat.com

Googleen kannattaa myös syöttää hakusanoja: blogin perustaminen, blogille nimi, blogille lukijoita jne. Löytyy nimigeneraattoria sun muuta.

Ammattimaisesta bloggaamisesta kiinnostuneille on myös omia sivustoja:
Tienaa blogilla
Bloggaajat.com 

Onnea matkaan! Ja kyselkää lisää, oon mielelläni avuksi siinä missä osaan :)!

Bisous, Niina

***
Lue myös /Read also:
Hyvän blogin resepti - What makes for a good blog?
***


How to start a blog? Where to begin? My best advise is: google. Use key words like: how to start a blog, name for the blog, how to find readers for your blog etc. You will find many kind persons who will explain you all, I mean really all about starting your own blog. 
Good luck and go for it!
Bisous, Niina


2 kommenttia:

Kiva, kun kävit :) Herättikö postaus ajatuksia tai kysymyksiä? Täällä odottelen innolla teidän kommentteja! Bisous, Niina // Thank you for visiting :) I'd appreciate your comments! Bisous, Niina